Milloin fysioterapeutti voi auttaa?

Monille on tuttua erilaiset selkäkivut, joko äkilliset tai jatkuvasti vaivaavat. Joillekin tuttuja ovat taas urheilusuorituksissa tulleet vammat tai jopa luun murtumistapaukset. Kaikki edellä mainitut voivat olla hyviä syitä mennä fysioterapeutille. Näihin liittyy kuitenkin paljon seikkoja, jotka vaikuttavat päätöksen tekemiseen ja esimerkiksi aina selkäkipu ei tietenkään tarkoita että fysioterapeutin puoleen pitäisi kääntyä. Myöskään yleensä murtuman jälkeen ei suuntauduta fysioterapiaan ennen kuin lääkäriltä on tullut määräys siihen. Seuraavassa käydään läpi hieman tarkemmin missä tapauksissa voi itse suunnata fysioterapiaan. Fysioterapeutin palveluita Helsingissä tarjoaa esimerkiksi Suomen Fysiogeriatria Oy

Niska-hartiaseudun kipu

Niskä-ja hartiakivut ovat erittäin yleisiä, varsinkin päätetyön lisäännyttyä. Myös älypuhelimien käyttö on lisännyt tätä vaivaa, koska päätä pidetään jatkuvasti epäluonnollisessa asennossa puhelinta katsoessa. Niskä-ja hartiavaivat aiheuttavat monelle päänsärkyä tai jopa huimausta. Huonot työskentelyasennot ja rajoittuneet liikeradat ovat vaivan aiheuttajina sekä myös vaivan jatkuvina ylläpitäjinä. Fysioterapiassa voidaan näitä totuttuja virheellisiä asentoja ja liikeratoja lähteä korjaamaan niin, että pidemmällä aikavälillä kivut ja säryt poistuvat kokonaan. Joskus myös pehmytkudoskäsittely fysioterapeutilla riittää oireiden hellittämiseen.

Selkäkipu

Selkäkivut voivat olla joskus niin pahoja, että ne rajoittavat liikkumista. Kipu voi olla voimakkaampaa tietyissä asennoissa ja jopa säteillä jalkaan. Fysioterapeutti voi lähteä selvittämään, mistä vaiva johtuu. Hoitamisessa apuna käytetään fysioterapeuttisia harjoitteita,  pehmytkudos- ja nikamakäsittelyitä sekä akupunktiota. Ammattitaitoinen fysioterapeutti tunnistaa myös milloin vaiva on sellainen, että se vaatii ohjautumisen lääkärille.

Olkapään vaivat

Olkapään kivut ovat tyypillisesti hieman erilainen vaiva kuin niska-hartia- tai selkäkivut. Olkapään kivut ilmenevät usein liikeessä, mutta myös levossa ja yöllä. Kipuen kestäessä yli viikon on hyvä mennä fysioterapiaan. Fysioterapiassa keskitytään yleensä kivun hoitoon eri menetelmin, mutta myös asennon ja liikemallien korjaukseen fysioterapeuttisten harjoitteiden avulla.

Polvikipu tai lonkkakipu

Polven kipu ilmenee yleensä liikkeessä ja fysioterapeutti voi lähteä hoitamaan polvea selvittämällä syyn kipuun tutkimalla koko alaraajan ja keskivartalon toiminnan. Mikäli polvikipu on äkillisestä vammasta johtuva, tulisi ensin ohjautua lääkärin vastaanotolle. Lonkkavaivat ilmaantuvat myös liikkeessä, mutta lisäksi kylkimakuulla ollessa. Tässäkin tapauksessa syyn alkuperä selvitetään tarkkaan. Yleensä vaivaa aletaan hoitamaan lantion alueen ja keskivartalon lihasten harjoittamisella sekä lisäämällä voimaa sinne.


jaa